Juoksu kesti siis aika tarkalleen kolme viikkoa, huh onneksi loppui. Nyt uskallan taas pitää Lulua irti pihalla ja ruokahalukin on palannut. Tuntuu että se söisi vaikka kuinka paljon ja kaikkea mitä tarjoan sille. Ompa helpottavaa. Juoksuaika tais laittaa pikkukoiran vatsan niin sekaisin ettei raukka pystynyt syömään.  Lenkkeilykin sujuu nyt paljon joutusammin kun ei tarvi pysähdellä vähän väliä odottamaan kun Lulu pissailee tai nuuskii puskia. Viime aikoina ollaankin tehty pitkiä lenkkejä kun on ollut niin ihanat talvikelit.

Kun tulin yhtenä päivänä kotiin niin Lulu seisoi keskellä keittiön ruokapöytää! No onneksi pöydällä ei ollut mitään syötävää tai rikottavaa. Pitää tästä lähtien muistaa laittaa aina penkit pöydän alle että se ei enää pääse sinne.