Käytiin ajelemassa inarissa minun veljen luona. Samoiltiin Lulun kanssa siellä taas metsässä, nyt olikin kuivempaa ja parempi maasto. Lulukin tykkäsi nuuskia uusia hajuja. Tavattiin myös toisen veljeni koira siellä. Se on Suomenlapinkoira Biegga -nimeltään. Luluun nähden se on aika kookas ja Lulu tutustui koiraan turvallisesti minun sylistä ja sitä tuntui hieman pelottavan.

Lulu oli tänään niin villillä päällä että ei meinannut millään lopettaa minun lahkeissa roikkumista ja puremista. Minun oli laitettava se kodinhoitohuoneeseen vähäksi aikaa jäähylle. Siellä se nosti tosi kovan metelin, vinkui, ulisi ja haukkui. Odotin että se ensin rauhoittui ja päästin pois. No ei se sitten vähään aikaan enää villistellyt mutta myöhemmin taas innostui ja arestiin se täytyi laittaa, en minä muuta konstia keksinyt, kun ei kieltäminen tehonnut. Ei se toisella arestikerralla enää niin kovaa meteliä pitänyt. Päästin taas hetken päästä pois kun ei enää kuulunut mitään vinkumisääniä.  

1244394825_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1244394888_img-d41d8cd98f00b204e9800998e