Lululla on tosi hyvät unenlahjat. Se kyllä nukkuu yöt sikeästi ja herää vasta kun me itse heräillään. Viikonloppunakin nukkui puoli kymmeneen asti aamulla. Harvoin se enää herää yöllä edes pissille. Meillä on vielä sitä varten makkarin lattialla sanomalehdet ja silloin tällöin siinä on aamulla pisut. Aamulla kylläkin se pitää ensimmäisenä viedä ulos. Ei kestä itse mennä ensin vessaan, muuten on jo lammikko lattialla. Tällä viikolla Lulu on jo pari kertaa istunut ulko-oven eteen kun sillä on ollut kakkahätä. Viisas koira.

Työkaveri kävi tällä viikolla koiransa kanssa kylässä. Sillä on amerikancockeri ja Lulu pelkäsi sitä aivan kauheasti. Ei niitä kestänyt päästää lähekkäin kun se toinen koira oli niin innokas ja Lulu-raukka ihan hädissään. Hieman jännittää lähteä sinne pentutokoon, kun Lulu pelkää muita koiria. Pitää kuitenkin käydä katsomassa, jospa se siellä tottuisi ja saisi rohkeutta lisää.

Lulu oksensi tänä aamuna. Eilen se söi jotain Julian vaaleanpunaista styroxpalloa ja sen suukin oli ihan vaaleanpunainen ( ja keittiön matto!) Julia oli jättänyt vahingossa huoneensa oven auki kun kävimme pyöräilemässä ja Luluhan oli tietenkin käynyt huoneessa tutkimusretkellä sillä  välin... Arvelin että se oksennus johtui siitä. Toinen vaihtoehto on se, kun laitoimme hieman ruokaöljyä eilen sen iltaruokaan. Ei olla sitä aiemmin laitettu. No se meni onneksi ohi ja normaalisti on tänään jaksanut touhuta ja syödä.

Lulusta lähtee kauheasti karvoja. Mulla pelottaa että se on tätä menoa ihan karvaton kohta. Onkohan se normaalia ja onko siihen mitään apukeinoa? Olisiko jolla kulla vinkkiä tai neuvoa? Meillä on vierashuoneessa sängynpeittona semmoinen tumma peitto ja kun Lulu pyörähtää siinä sängyllä hetken niin peitto on aivan täynnä valkoisia karvoja... !?