Lulu painoin perjantain punnituksessa 3,1 kg, eli painoa oli tullut nyt 400g viikon aikana. Sehän tosiaan kasvaa ihan silmissä.

Olemme harjoitelleet istumista ja luoksetuloa. Se osaa nätisti istua ja odottaa ruokaansa ja käskystäkin istahtaa, palkkion toivossa tietenkin. Julian ja Lulun kanssa harjoiteltiin luoksetuloa siten että meistä toinen istui toisessa päässä huonetta ja toinen toisessa. Molemmilla oli makupaloja ja vuoronperään kutsuttiin sitä luokse. Luluhan kyllä pinkoi minkä jaloista pääsi. Hyvin se tottelee tule-käskyä myös muissakin tilanteissa. Mukavaa tämä opettamisen ja oppimisen ilo molemmin puolin.

Lulu on ollut meillä jo kaks viikkoa. Nopeasti mennyt tämä aika ja elämä on asettunut taas ihan normaaliksi. Lulu on tosi hyvin jo tottunut yksin olemiseen, ainakin uskon niin. Se huomaa jo meidän toimista, että nyt ollaan tekemässä lähtöä ja alkaa jo valmiiksi katselemaan itselleen nukkumapaikkaa. Monesti kipittää jo makuuhuoneeseen omalle paikalleen ennen kuin ollaan edes lähdetty kotoa.

Vieraita kohtaan Lulu on aivan yliystävällinen ja iloinen. Se tervehtii vieraita jopa innokkaammin kuin esim. minua kun tulen kotiin...

1244988876_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1244989048_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1244988903_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1244988973_img-d41d8cd98f00b204e9800998e